Tietoja piipero

24-vuotias nainen ja vaimo, ennenkaikkea äiti. Oppia pieniltä elämänopettajilta. Liikunnan tuomaa hyvää mieltä. Tavallista arkea.

Hämmästys

Taas saan sanoa taas. Vasta hämmästyin joulun ja uuden vuoden saapuneen. Ja taas on taas, nimittäin kevät.

Jostain syystä tuntuu, että tämä kevät on näyttänyt erityisen kauniilta. Kulunut talvi oli runsas luminen ja puhdas hankinen, ja nyt ensimmäiset lämpimät auringonpaisteiset päivät ovat sekoittaneet mielen. On helppoutta lähteä ilman selkää pitkin virtaavaa hikinoroa vaatteiden paljoudesta johtuen. Nautittavaa, eikö.

On onnellista ja hämmästyttävää huomata  oman elämän tyytyväisyys. Elämän tasapaino on hyvä. Kylläpä sopii tähän kevään aikaan tämä, kun osaa myös nauttia näistä päivistä. Välillä mietin onko minuun saapunut häivähdys aikuisuutta kylään. Vai mistä tämä hyvä mieli on saanut tulla. Jättänen miettimisen sikseen ja nautin näistä hyrinöistä.

Tänä keväänä olen osannut pysähtyä ihmettelemään. Hämmästelemään. Arjen tohinat ja aikataulut ovat antaneet taitoa olemiseen, välillä. Olen ihastellut sinistä taivasta ja linnunlaulua. Olen pysähtynyt ja pyytänyt lapsia ”Kuunnellaan!”. Tarkkaavaisuus toisten aistiessa pieniä ihmeitä on ollut käsinkosketeltavaa.

Tänä keväänä olen ollut erityisen rakastunut. Onko se tämä kevät vai mikä, en tiedä. Ei sen väliä. Mistä kumpuaa tämä jatkuva toisen kaipuu ja tarve katsoa silmiin. Hämmästyttävää, mutta tavallaan huojentavaa. Tahdon jaksaa rakastaa.

Vielä haluan sanoa, hämmästele sinäkin. Eletään pieniä elämän hetkiä nauttien tästä, ei tuonnempana tulevaisuudessa.

Piipero

Mökkihöperyys

Oma metsä. Omaa maa. Oma mökki. Pilvilinnoja ja haaveilua.

Miehen päähänpistosta kaikki sai alkunsa. Hullunhommaa ajattelin. Elittuin autottomana kun toisella tuli tarve maapläntille. Kysyin, pyörälläkö ajat moottorisaha kainalossa tontille. Tästä päästiin eteenpäin pari vuotta. Ostettiin auto. Taas alkoi villitys omasta maasta. Sain hienovaraisia vihjeitä lähteä katsomaan yhtä läpimätää mökkiä.

Ajettiin pihaan. Totesin, että käännytään samantien pois. En meinannut suostua nousemaan autosta ulos. Jotakin jäi kuitenkin mieleen kaivelemaan. Eihän tässä mitään järkeä olisi, ajateltiin molemmat ja tuumittiin. Kaupunkiasumiseen kaivattiin kuitenkin käsillä tekemistä ja puuhastelua.

Käytiin katsomassa uudemmankerran. Alkoi tuntua pikkuhiljaa paremmalta ajatukselta. Oma maa. Kasvimaapaikka. Olisipa hienoa.

Syksyn tullen saatiin kaupat alulle. Lopullinen kaupanteko saatiin vasta vähän ennen joulua. Tuntui paremmalta perua jo koki homma, kun ei alkanut kuulua. Olisi ollut hienoa päästä leikkaamaan marjapuskista kuivuneet oksat. Päräyttää ruohonleikkuri käyntiin ja ajaa ylipitkä nurmi lyhyeksi. Ei päästy vielä.

Talven lumilla siirrettiin pieni pihavaja tontille. Lapsille suojaksi. Ehkä kesällä nukkumapaikaksi. Olisipa hienoa. Touhuta pitkin kesää. ”..mäyränä Nummi tonkii..”😊

Hienoa kun mies piti päänsä. Kerran kahdestaan päästy käymään. Ihana purkaa yhdessä. Kuunnella linnun laulua, kuinka rentouttavaa. Kun katson ympärille, ajattelen kaikki tämä meidän. Pientä mutta suurta. On ihmeellitä huomata miten omaa elämää on johdettu kohti hyviä asioita.

Innolla kesää odottaen,

Piipero

Joulu ja uusi vuosi

Taas se tuli. Aika avata joulukalenterin viimeinen luukku.  Joulu. Hämmästyttävän nopeasti. Onko todella vuosi kulunut, vaan uskottava se on. Arjen melskeet ja kiireet veivät tämän syksyn kuitenkin niin nopeasti jouluun.

Tänäkin jouluna vietittiin juhlaa omassa kodissa, oman perheen kesken. Kyllä kannatti. Olihan sitä monenlaista tunnetta ja ilmaisua päivän aikana. Vaikka itkettiin, mutta myös naurettiin. Pukin vierailu kun saatiin joulurauhan julistuksen jälkeen paketteineen suortettua niin tunnelma vapautui. Sitten sai istahtaa kiikkutuoliin ja seurata lasten touhua. Itsellä kului muut joulun päivät työn merkeissä joten joulu jäi hieman ”tyngäksi”. Silti laitettiin ja katettuna pöytään perinteisiä herkkuja. Riisuttiin jälleen turhaa hössötystä.

Annettiin joulun taas mennä pois. Otettiin uutta vuotta vastaan. Raketteja ammuttiin mummolan mäellä. Tähtisädetkut unohtui, mutta lasten silmissä oli tähtiä riittävästi. Hämmästyttävää. Se että miten olemme erilaisia. Tinttis intoili raketeista ”lisää pampam!”. Pieni ja pippurinen hän<3. Naposteltiin ja oltiin mahat pullollaan. Ei tehty lupauksia. Korkeintaan toivottiin enemmän kärsivällisyyttä ja tyytyväisyyttä. Katoava luonnonvara minulla.. Mielessäni toivoin myös, itsekkäästi, yhtä velvollisuuksista vapaata aamua.

Vauhtiin päästy on jo nyt. Pyrkimyksenä löytää rauhoittumisen hetkiä. Antaa aikaa toisillemme. Rakkauden ja terveyden täytettä vuotta toivon.

Piipero