Puoli tuntia. Äkkiä kotiin. Syyllisyys.

Olinko taas liian kauan, miksi aina se hiipii mieleen. Osata olla itsekseen. Hyvä taito olisi sekin. Miksi liikun kello kaulassa. Syyllisyys saapuu minulle aina. Miksi lähdin.
Mitä jos kotona itketään. Jos lähden, niin nautinhan hyvillä mielin.

Ensimmäinen viesti. Toinen. Kolmannen laitan.

Miksi poistun kotoa, jos en osaa hellittää. Isä hoitaa vähintäänkin yhtä hyvin, vain eritavalla. Luin viisaampien kirjoittaneen. Totta. Lapsenkin oikeus nauttia toisesta vanhemmasta. Naisteniltaan lähtiessä lupasin, että tänään ei montaa viestiä. Kestin nukkumaanmenoaikaan asti. Oli pärjätty, eritavalla vain.

Levännyt äiti.

Kevyet askeleet kotiin päin. Iloisena itsensä tuntemisesta. Sain tuntea olevani minä, ”mie ite”. Tärkeä olo. Omissa ajatuksissa, kevyin kantamuksin toisten seurassa. Nyt taas jaksan olla läsnä. En puhelinkädessä- äiti. Muistan lähteä toistekin, ilman syyllisyyttä. Muistan sanoa toisellekin, lähde, sitten taas jaksaa.

– Piipero