Tuoretta. Luomua. Lähiruokaa. Ja taatusti hyvää.

Maalla asumisen ehdottoman parhaita puolia. Luonto ja sen runsaat antimet on lähellä. Näin talvisaikaan vähemmän, mutta viitseliäisyyttä ja aikaa kun löytyy, niin silloinkin.

Tänään, pitkästäaika, pääsin talviverkoille isän avuksi. Vatsanpohjassa aina pieni jännitys, että kestääköhän jää. Ja kestäähän se, kyllä isä tietää. Viitisentoista senttiä, sain vastaukseksi. Tuura ja reikälapio, en häpeäkseni muista onko sille toista nimeä, sekä naru matkaan ja verkkoja kohti. Lapsuuden kylmät talvet ja järvellä puhaltava viima muistuvat mieleen. Nyt oli lämmintä, paitsi isän sormille jotka tekivät kylmimmän työn. Ensin jäähän reikä, jäähileet pois ja vetonaru kiinnni. Sitten verkon toiseen päähän. Reikä jäähän, jäähileet pois ja sitten se kylmin osuus, verkon vetäminen ylös. Naru laitetaan siksi, ettei verkko karkaa järveen, vaan se saadaan vedettyä takaisin paikalleen. Kalaa tuli oikein mukavasti. Sai meidän mussukkakin iloita ja jännittää aina uudestaan ja uudestaan kalojen tullessa.

Olisi se vaan hienoa, jos olisi mahdollisuus asua itsekin veden äärellä. Ja olisi mahdollista hankkia ruokaa suoraan luonnosta. Kalpenevat norjan lohet näille vonkaleille. Taattua tavaraa. Luonnon kunnioittaminen sopivassa määrin kasvaa aina kun antimia saa kantaakseen. Voita ja suolaa sekä aavistus kermaa, nam!

–Piipero

Perinteitä. Piparintuoksua. Punaisia palloja kuusessa. Joulu.

Joulunaika kaartaa mielessäni loppuakohden. Vaikka jatkuuhan se loppiaiseen, mutta itse olen etukäteistunnelmoija. Joululaulut alkavat vaihtua ”perinteiseen ” klassiseen musiikkiin. Joitakin joulun ”helmiä” tulee kuunneltua vähän pidempään.

Meidän joulu koostui paljon perinteistä. Aamu alkoi haudutetulla riisipuurolla ja luumukiisselillä. Äitin silmissä painoi uni, sillä yön aikana useammin kuin kerran herätti ajatus siitä, joko pitää puurolevy käydä napsauttamassa päälle. Eli siis kevyemmällä olisi päässyt, jos olisi pitäytynyt kaurapuurossa ja keiteillyt riisipuurolla päiväsaikaan. Mutta kannatti, maistui niin hyvälle. Pitää sanaa ei saisi tässä yhteydessä käyttää, sillä mielellään touhusin keittiössä. Toisille laittaminen on parasta.

Aatonaattona saapuneet vieraat toivat tuulahduksen enemmän joulutunnelmaa, vaikka jatkoivatkin heti aamupäivällä matkaa. Leppoisaa rupattelua ja naurunremakoita kuunnellen sain valmisteltua jouluruokaa. Vieraiden lähdettyä kävimme hakemassa totutusti aamupäivällä nälkää ulkoa ja hyvä niin. Itse olen, ehkä välillä liikaakin,  rutiinit omaavaa ihminen. Myös viikonloppuisin ja lomilla haluaisin pitää yllä samaa hyväksi havaitsemaani rytmiä kuin arkena.

Saunanpuhtoisina puimme siistimpää ja vähän hienompaa vaatetta. Tuntuu että jouluun rauhoittuminen ja juhlan kunnioittaminen alkaa paremmin näin. Jouluevankeliumin ja enkeli taivaan laulettuemme istahdimme pöytään. Ruokailu ajoittui mukavasti niin, että saimme samalla kuunnella joulurauhan julistusta.

Ja sitten se alkoi, joulupukin jännittäminen. Tässä kohtaa ihan perinteisestä poiketen, onneksi, kutsuimme pukin heti lounaan jälkeen päivällä. Itse toivoin tätä, sillä inhoan pukin aiheuttamaa hysteriaa väsyneillä lapsilla illalla. Perustelin myös siten,  että ehdimme jo aattona pitkin päivää tutkia saamiamme lahjoja. Tämä toimii meillä oman perheen kotijouluissa tulevaisuudessa varmasti näin. Mummolan joulunvietossa pukki todennäköisesti tulee tulemaan aina iltaisin, mikä toimii isommalla porukalla ehkä paremmin. Tinttis tyrkättiin pukin syliin ja istahti siihen tyytyväisenä. Mussukka isompana ymmärsi vähän jo jännittää, joten syliin asti ei uskaltautunut, mutta alun jälkeen alkoi juttelemaankin.

Loppupäivän ’hiihdin’ uudessa yöpuvussa, perinteisesti. Rakennettiin isoveljen uusilla pikkulegoilla. Kuunneltiin radiota. Maisteltiin ja herkuteltiin. Illan pimetessä käytiin haudoilla. Sukuhautaa ei ollut minne kynttilää laskea, joten unohdin kokonaan ostaakin, mutta mielessä paloi monta kynttilää. On se vaan niin hienon ja hiljentävän näköistä katsella kynttilämerta. Pysähdyttävää.

Ensimmäinen joulu ihan oikeasti omassa kodissa lasten syntymän jälkeen. Ja hyvä joulu.  Joulukirkko perinnettä ei muodostunut nytkään, mutta ehkä sekin ajallaan kun lapset isompia. Tai sitten ei. Mukava oli kuitenkin kuunnella kotisohvalla. Joulu tuli ja asettui taloon paremmin, kun ei tarvinnut miettiä kuin oman perheen tarpeet eikä raahata lahjoja laukussa edestakaisin. No, puolensa sukujoulullakin. Kaikessa hyvät puolet. Tänä vuonna näin. Hyvä ja kiitollinen mieli.

Uutta vuotta kohden,

–Piipero

Joulun tunnelmointia on saanut otteeseensa, kun ei ole tänne ehtinyt lainkaan. Tällä hetkellä vesi tippuu räystäältä kuin huhtikuussa konsanaan, mutta talvitekemistä on ehtinyt silti.

Mussukka on saavuttanut sen verran ikää, että paljon voi erilaisia asioita ja puuhia kokeilla yhdessä. Viime talvena jo niin sanotusti sisäänajettiin hiihto ja luistelu. Omaan tahtiin ja hiljakseen, mutta paljon vaihtelua ulkoilemiseen. Muutaman kerran on päästy makustelemaan molempia. Ja kun äiti vaan viitsisi useamminkin lähteä. Eilen saatiin kuulla, että puolen kilometrin päähän on tänä talvena jäädytetty kenttä, joten olosuhteet olisivat kyllä suotuisat. Ostoslistalle tarvitsisi laittaa uudet sukset ja ehkä isommat luistimet. Ei ainakaan huonoilla välineillä tapeta intoa alkuunsa. Vaikka hiihtihän sitä itsekin eriparisauvoilla hyvin tyytyväisenä 😊 Ehkä on itselleni mielekkäämpää napsauttaa monolliset sukset lapselle kuin viritellä sormet jäätyneenä remmisuksia. Itsekseni olen päässyt kerran sivakoimaan ja ai että, on se niin mukavaa. Varmasti useammin olisin päässyt, mutta joku mutta ilmeisesti ollut matkassa.

Kelit ovat olleet mitä mainioimmat. Aurinko ei liikaa ole paistanut, mutta pikkupakkanen on pitänyt harmaanusvan loitolla, paitsi nyt viime päivinä. On hyvä että lapset vetävät ulos puuhastelemaan, vaikka itse ei aina jaksaisi. Vasta lasketeltiin metsäpolkua yhdessä pulkalla isoveljen kanssa, kun neitokainen nukkui. Viime talvena melkoisen kookas loppuraskauden maha piti riemusta loitolla, joten tänä talvena kaikki ilo irti. Milloinkahan viimeksi olisi itseltänikään ottanut mahan pohjasta mäkeä laskiessa, enpä muista.

Talven riemua teillekkin näihin joulunalus päiviin,

–Piipero