Auto ja polttomoottori, no ei. Jalat ja kauramoottori, kyllä vain! Reilu vuosi ollaan oltu autosta vapaita. Päätös oli melko helppo, sillä sen myötä turhat taloudelliset huolet hävisivät opiskelijaperheeltä. Ja kyllä, monta kertaa on käynyt mielessä että voi kun olisi auto.

Meidän toimivaksi kulkupeliksi arjessa pitkälti on muodostunut polkupyörä-pyöräkärry yhdistelmä. Kesällä kun vauva oli riittävästi kasvanut, saatiin laajennettua etäisyyksiä mukavasti sen avulla. Ei tarvinnut hikoilua reppu selässä kun tavarat sai myös kyytiin. Eikä miettiä otanko yhdet vai kolmet varavaatteet vauvalle. Sen kanssa kun on oppinut ajamaan, niin mukavaa on. Katukiveyksiin hiljentäminen pitää muistaa, vaikka jousellinen kärry ostettiin. Nyt talvisaikaan liukkaus on lopettanut ajelut. Pyörään kun saisin nastarenkaat ostettua, niin vähän uskaltaisi. Tämän suhteen siis innolla lumettomia kelejä jo odotan. Muuten nautiskellaan täysin siemauksin talvitouhuista.

Autosta luopuminen, tai pikemmin autosta eroon pääseminen, on laittanut omaa asennetta uuteen uskoon. Turhat narinat huonosta ulkoilusäästä on vähentynyt huomattavasti. Kunnolliset varusteet, niin keli kuin keli on hyvä. Hyötyliikkunnan määrä on nyt uusissa kilometrilukemissa. Eilen kauppareissulla naurettiin, että tehdäppä sama muutaman vuoden kuluttua jos on auto, lähteä pulkalla vetämään kauppaostokset sieltä vähän kauemmasta kaupasta. Löytyisiköhän hyviä tekosyitä takataskusta.

Muutaman kerran olemme nyt miettineet auton ostamista mahdollisten työkuvioiden takia. Onneksi niistä ei tullutkaan selvyyttä. Nettiauton selailu ja vuosittaisten kulujen laskeminen hirvitti. Miten paljon kuluja tulisi lisää. Todettiin että ehkä jalan on kuitenkin hyvä. Tuntuu myös mukavalta antaa lapsille tällaisen vaihtoehdon esimerkkiä. Toki, eihän tämä loputon ratkaisu meilläkään ole ja asuinpaikka vaikuttaa siihen paljon, mutta nyt ollaan tyytyväisiä näin.

Ahkeraa arkiliikuntaa teille myös,

– Piipero

Sinne jäivät. Odottamaan. Lupasivat etteivät häviä. Karistettiin pölyt jaloista ja tiskit hartiolta.

Aamustartti patjakauppaan. Täytyyhän se vihdoin saada pienimmällekin muuta kuin äitiyspakkauksen kova patja. Vaan tyytyväisenä on nukkunut. Äitillä uni painaa vai kiukku, mikä lienee. Kuumankin tulee kun lapsia pukee. Taas on liukasta eikä voi pyöräillä. Ärsyttää. Olisipa auto. Ei jaksaisi lähteä taas rämpimään. Sain kuitenkin meidät pihalle ja jätin tiskit lepäämään.

Askel kulkee itsekseen. Jatkuvaan kysymystulvaan vastailua. Vastaantulijoita.

Kotiin palatessa kaikilla hyvä mieli. Tai ainakin paljon parempi. Äiti pyytää sadatta kertaa anteeksi. Kiukku ei ota laantuakseen. Pikalounas kotona. Kasvatetaan tiskivuorta.

Taas askel kulkee. Ylämäkeen ja alamäkeen. Aivolepoa.

Uimahalliin suunniteltiin ja onnistuttiin. Matkalla poikettiin kirpparilla. Löytyi tärkeä jääkiekkokypärä. Kyllä nyt kelpaa luistelemaankin. Sitä riemua kun hallille päästiin. Tinttiskin yritti kauhoa perästä. Vallan piti jarrutella. Naustiskeltiin saunan punaisin poskin kahvion kaakaota. Kylläpä tulikin hyvä mieli.

Hämärtää. Unituhinaa rattaissa. Kotimatka.

Hups! Tiskit katosi kuin itsekseen. Pyykit löysi tiensä koneeseen. Kynttilät palaa. Rauha talossa eli äiti tyyntynyt. Tänään tarvitsi pidemmän kaavan mukaan kotielämän sulattelua. Hyvä niin. Olisiko ilman tiskivuori-inhoa saatu näin touhua päivä. Tuskin.

–Piipero

Ei hetkeäkään liian aikaisin eikä liian myöhään. Tai vaihtoehtoisesti olisin voinut laittaa aina edeltävänä iltana valmiiksi. Päivää ennen kalenterin aloittamista sain pussit täytettyä erinäisillä makeisilla.

Viime jouluna ompelin kestopussukat kalenteria varten. Niin kauanhan niitä voi käyttää kun sisustukseen sopivat. Värinä onneksi melko ajaton valkoinen, joten muutaman vuoden pitäisi pärjätä. Valkoinen on nimittäin ehdoton suosikkini.

Alkuun ajattelin etten halua perinteistä karkkikalenteria. Ehkä osana nykymaailman sokerisuuden takia. Mutta aikaansaamattomuudestani johtuen, totesin sen sittenkin olevan hyvä vaihtoehto. Pieniä ”tärppejä” esim pikkulegojen muodossa olisin myös halunnut laittaa, mutta joskus toisella kertaa.

Karkin lisäksi tutustutaan kalenterin avulla joululauluihin. Vaikka kuunnellaan paljon niin harvoin tulee oikeasti laulettua. Leikkasin kartongista erilaisia ”piparkakkuja”, joihin kirjoitin joululauluja. Ainakin ensimmäisen luukun kohdalla lapset kuuntelivat innoissaan äitin laulua. Solmin pussit kiinni rautahenkariin ja laiton seinälle koukkuun roikkumaan. Siitä on helppo poimia oikea pussi.

Yksi konkreettinen joulunodotusasia saatiin siis valmiiksi ja käyntiin. Miten teillä lasketaan päiviä ja avataan luukkuja?

-Piipero