Mitkä ovat äitiyden tähtihetkiä. Siisti koti, nätisti puetut lapset, kärsivällinen äiti, terveellinen lounas. Ehkä noitakin mutta todellisuudessa paljon muuta. Pieniä hetkiä ja onnellisuuden murusia arjen keskellä.

Äidiksi tulemisen ja myös elämän suurimpia tähtihetkiä ovat olleet lasten syntymät. Esikoiselta, ainakaan minä, en juuri tajunnut alkuhämmennyksissä mitään. Olihan se vauva ihan ihana ja söpö. Niin pieni ja heiveröinen, että juuri uskalsi sylissä pitää ja vaatteet vaihtaa. Nautinnollisista äitiyslomapäivistä ei ole jäänyt muistikuvaa. Mutta tähtihetkiin lukeutuu silti. Toisen lapsen syntymä oli ehkä minun kohdallani suurempi hetki. Siinä määrin kun äitiyden alkutaipaleen tunteet eivät olleet enää uusia. Voi pientä kuinka sitä osasikaan erilailla nuuhkutella ja ihastella. Tähtihetki, ehdottomasti.

Tämän päivän onnellisuuden tunteet olivat pienestä ja pienistä kiinni. Kerrankin osasin istahtaa aloilleni kiikkutuoliin. Ottaa pienen räkänokan syliin. Vähän päästä sai toinenkin polvi istujan. Kyllä tuntui hyvältä kun käpertyivät kainaloon molemmat. Hissukseen keinuttiin ja lauleskeltiin. Sydämen onnellisuus tuntui varpaissa asti. Koti oli leikkien jäljiltä tavarapaljoutta ja hyrskynmyrskyä. Ei haitannut. Pienet opettajat toivat rauhallisuuden kitinällään. Tähtihetki <3

-Piipero

Elämää. Tunteita. Armollisuutta.

Oven kiinni painaessa tietää mistä lähtee ja avatessa tietää minne tulee. Tutut äänet tai äänettömyys, harvemmin itsellä kuitenkaan jälkimmäinen. Pienten silmien ja suun ihmetys, kuka tuli. Äiti! Isi! Vuorollaan. Sanotaan että koti siellä missä sydän tai koti ei tarkoita tavaroita. Niin. Koti on ihmisiä, tunteita, muistoja ja paljon olotiloja.

Meidän 45m2 koti on täynnä meidän perhettä. Välillä tuntuu että vähän liiankin paljon. Usein kyllä huomataan olevamme samalla kulmalla ja neliöllä. Siellä missä yksi on niin sinne hakeutuu muutkin, yleensä vessaan. Se on oikea tehokeskus. Siellä voi leikkiä, syödä, vaihtaa vaippaa ja vaikka itkeä tirauttaa (äitikin😄).. Hyvältä tuntuu kun huomaa lapsista kodin paikan elämässään. Isoveli vastaa yllättävän usein että ”ollaan vaan kotona”. Että ehkä sitä ei niin hirveä äiti ole ollutkaan, kun kotona on mukavaa.

Kotona jos missä voi itsekkin opetella elämisen pelisääntöjä. Ja ennenkaikkea saa opetella. Kiitos ja anteeksi. Niin pientä mutta paljon. Kodin sisältö ei ole siis sitä silmillä näkyvää kaunista ja sotkua. Vaikka sehän se päällimmäisenä on mielessä. Mielikuvitusleikkien jäljiltä yhtä sun toista vaatetta, sukkaa, laukkua ja pahvilaatikkoa on maisemassa. Mutta sitä kai se koti on. Elämisen merkkejä. Mitenpä osata suhtautua siihen oikein. Muistaa lause, sinun arkesi on jonkun lapsuus. Antaa rakkautta ja lämpöä, luottamusta elämään. Jakaa kodin hyviä arvoja.

Koti <3

–Piipero

Miten selättää itsesyytökset joutilaisuudesta, kun ei ole pakollista tekemistä? Mitä sitten jos päivässä onkin tyhjiä tunteja. Syyllisyyttä ja hyödyttömyyden tunteita.

Äidin lukujärjestys onneksi täytyy hyvin ilman suunnittelua. Ruokaa, pyllynpesua, ruokaa, päiväunia, ulkoilu, pukemista ja riisumista, niistämistä, leikkiä, tiskiä, pyykkiä.. Päivittäin toistuvaa turvallista rutiinia. Hetkellisesti iskän lukujärjestyksessä on tilaa, mitä ihmettä pitäisi tehdä. Omat tehokkuusajatteluaivoni raksuttavat liian kiivaasti. Tämä aikahan pitäisi käyttää mahdollisimman järkevästi ja laadukkaasti. Hetken ”löysäämisestä” voi hukata kalliita minuutteja, saati tunteja. Eihän vaan voi istua kiikkustuolissa ja seurata kun iskä hoitaa hommat, ehei. Pitää vähintäänkin sännätä pääkolmantenajalkana kirpparikierrokselle tai lenkille tai ruokakauppaan tai jotain muuta.

Tehokkuuden aikakautena tämä on oikeastaan hyvinkin positiivinen ongelma, jos sitä siksi voi kutsua. Eikö lie tylsyys nykyihmiselle vaikeaa siedettävää. Aika pitää täyttää jollain, vähintään näprätä puhelinta ja seikkailla netin loputtomuudessa. Saada yhtä sun toista virikettä. Niinkuin nyt: vasen käsi heiluttaa rattaita ja oikea näpyttää, tehokasta, eikö. Lähinnä jäätymistä muistuttavaa vain tämä hetki.

Väljyys elämässä tekee hyvää. Lohduttelin miestä että jospa nämä olisi nyt vihdoin ”isyysloma”päiviä. Kuopushan täyttää piakkoin vuoden niin ehkä niitä voi jo pitää😁 Itsessäni aikatauluttomuus kotona saa aikaan hulvattonta olemusta. Silloin äiti irroittelee. Saa hepulikohtauksia, kikattaa ja hihittelee. Ja mistä syystä lienee kaikilla muillakin on hyvä mieli. Lapsen suusta, kylläkin aikuiselta kuultua, tulee totuus : ”äiti on ihan sekasi”.

Ylpeästi hyvällä mielellä sekaisin,

–Piipero