Mökkihöperyys

Oma metsä. Omaa maa. Oma mökki. Pilvilinnoja ja haaveilua.

Miehen päähänpistosta kaikki sai alkunsa. Hullunhommaa ajattelin. Elittuin autottomana kun toisella tuli tarve maapläntille. Kysyin, pyörälläkö ajat moottorisaha kainalossa tontille. Tästä päästiin eteenpäin pari vuotta. Ostettiin auto. Taas alkoi villitys omasta maasta. Sain hienovaraisia vihjeitä lähteä katsomaan yhtä läpimätää mökkiä.

Ajettiin pihaan. Totesin, että käännytään samantien pois. En meinannut suostua nousemaan autosta ulos. Jotakin jäi kuitenkin mieleen kaivelemaan. Eihän tässä mitään järkeä olisi, ajateltiin molemmat ja tuumittiin. Kaupunkiasumiseen kaivattiin kuitenkin käsillä tekemistä ja puuhastelua.

Käytiin katsomassa uudemmankerran. Alkoi tuntua pikkuhiljaa paremmalta ajatukselta. Oma maa. Kasvimaapaikka. Olisipa hienoa.

Syksyn tullen saatiin kaupat alulle. Lopullinen kaupanteko saatiin vasta vähän ennen joulua. Tuntui paremmalta perua jo koki homma, kun ei alkanut kuulua. Olisi ollut hienoa päästä leikkaamaan marjapuskista kuivuneet oksat. Päräyttää ruohonleikkuri käyntiin ja ajaa ylipitkä nurmi lyhyeksi. Ei päästy vielä.

Talven lumilla siirrettiin pieni pihavaja tontille. Lapsille suojaksi. Ehkä kesällä nukkumapaikaksi. Olisipa hienoa. Touhuta pitkin kesää. ”..mäyränä Nummi tonkii..”😊

Hienoa kun mies piti päänsä. Kerran kahdestaan päästy käymään. Ihana purkaa yhdessä. Kuunnella linnun laulua, kuinka rentouttavaa. Kun katson ympärille, ajattelen kaikki tämä meidän. Pientä mutta suurta. On ihmeellitä huomata miten omaa elämää on johdettu kohti hyviä asioita.

Innolla kesää odottaen,

Piipero