Elämää. Tunteita. Armollisuutta.

Oven kiinni painaessa tietää mistä lähtee ja avatessa tietää minne tulee. Tutut äänet tai äänettömyys, harvemmin itsellä kuitenkaan jälkimmäinen. Pienten silmien ja suun ihmetys, kuka tuli. Äiti! Isi! Vuorollaan. Sanotaan että koti siellä missä sydän tai koti ei tarkoita tavaroita. Niin. Koti on ihmisiä, tunteita, muistoja ja paljon olotiloja.

Meidän 45m2 koti on täynnä meidän perhettä. Välillä tuntuu että vähän liiankin paljon. Usein kyllä huomataan olevamme samalla kulmalla ja neliöllä. Siellä missä yksi on niin sinne hakeutuu muutkin, yleensä vessaan. Se on oikea tehokeskus. Siellä voi leikkiä, syödä, vaihtaa vaippaa ja vaikka itkeä tirauttaa (äitikin😄).. Hyvältä tuntuu kun huomaa lapsista kodin paikan elämässään. Isoveli vastaa yllättävän usein että ”ollaan vaan kotona”. Että ehkä sitä ei niin hirveä äiti ole ollutkaan, kun kotona on mukavaa.

Kotona jos missä voi itsekkin opetella elämisen pelisääntöjä. Ja ennenkaikkea saa opetella. Kiitos ja anteeksi. Niin pientä mutta paljon. Kodin sisältö ei ole siis sitä silmillä näkyvää kaunista ja sotkua. Vaikka sehän se päällimmäisenä on mielessä. Mielikuvitusleikkien jäljiltä yhtä sun toista vaatetta, sukkaa, laukkua ja pahvilaatikkoa on maisemassa. Mutta sitä kai se koti on. Elämisen merkkejä. Mitenpä osata suhtautua siihen oikein. Muistaa lause, sinun arkesi on jonkun lapsuus. Antaa rakkautta ja lämpöä, luottamusta elämään. Jakaa kodin hyviä arvoja.

Koti <3

–Piipero