Sanotaan ettei sitä ymmärrä, ennenkuin sen jossain määrin menettää, nimittäin terveyden lahjaa. Mistäpä sitä mitään ymmärtääkään täysin jos ei ole jotain kokenut.

Parhaillaan jyllää tautien aika. Nuhaa, kuumetta, yskää, räkää. . Yhtä sun toista oiretta. Meillä ollaan noilta onneksi, pieniä yksittäisiä nuhahetkiä luluunottamatra, aika hyvin tänä talvena vältytty. Ja hyvin olen onnellinen ja kiitollinen siitä. Riittävän tahmaista elämä osaa välillä olla ilman ylimääräisiä mausteita. Näistä siis selvittiin mutta sitten jysähti. Niinkin hauskasti totesin että ensimmäinen kokemukseni tällä saralla. Ruksi äitiyden cv:n sillä muuhun sitä ehkä ei tarvitse lisätä. Ystävämme mahatauti. Ennen kokematon vieras lapsukaisilla. Onhan siinä äitinsä ollut ihmettelemistä ja uusia konsteja kokeiltavana. Vaikka konsteja on tiedossa mutta oma epävarmuus lapsen olotilan suhteen. Raastavaa.

Parisen viikkoa vierasta ollaan kestitty. Tuntuu viihtyvän. Toinen potilas menossa ja toivottavasti loppuu siihen. Oma voimattomuus ja lähes halu sairastaa lapsen puolesta, kun näkee että toisella huono ja vaikea olo. Vaikka varmasti tätäkin episodia muistellaan myöhemmin. Meinaan kun yksi vuotiaalta tarvittiin pissinäyte. Ei ollutkaan ihan yksoikonen näytteenottohetki, todellisuudessa näytteenottoyrityspäivät. Monen monituista puhelua neuvonta numeroon, siis hävettävän monta, on tullut soitettua. Omaa mielenrauhaa saanut niillä hetkellisesti kasattua.

Parin lähes valvotun yön jäljiltä päässä jyskyttää univaje. Lyhyeksihän nämä sairauspäivät kuitenkin jää verrattuna siihen, jos sairastaisi jotain ”pysyvää” sairautta. Helppo, tai ainakin melko helppo, on asennoitua kun tietää että parissa viikossa yleensä homma paketissa, vaikka eihän elämän yllätyksistä koskaan tiedä. Kyllä taas kiitollisuudella muistaa näiden päivien jälkeen terveyttä.

Kenties huomenna on jo terveempi päivä.

–Piipero