Taas saan sanoa taas. Vasta hämmästyin joulun ja uuden vuoden saapuneen. Ja taas on taas, nimittäin kevät.

Jostain syystä tuntuu, että tämä kevät on näyttänyt erityisen kauniilta. Kulunut talvi oli runsas luminen ja puhdas hankinen, ja nyt ensimmäiset lämpimät auringonpaisteiset päivät ovat sekoittaneet mielen. On helppoutta lähteä ilman selkää pitkin virtaavaa hikinoroa vaatteiden paljoudesta johtuen. Nautittavaa, eikö.

On onnellista ja hämmästyttävää huomata  oman elämän tyytyväisyys. Elämän tasapaino on hyvä. Kylläpä sopii tähän kevään aikaan tämä, kun osaa myös nauttia näistä päivistä. Välillä mietin onko minuun saapunut häivähdys aikuisuutta kylään. Vai mistä tämä hyvä mieli on saanut tulla. Jättänen miettimisen sikseen ja nautin näistä hyrinöistä.

Tänä keväänä olen osannut pysähtyä ihmettelemään. Hämmästelemään. Arjen tohinat ja aikataulut ovat antaneet taitoa olemiseen, välillä. Olen ihastellut sinistä taivasta ja linnunlaulua. Olen pysähtynyt ja pyytänyt lapsia ”Kuunnellaan!”. Tarkkaavaisuus toisten aistiessa pieniä ihmeitä on ollut käsinkosketeltavaa.

Tänä keväänä olen ollut erityisen rakastunut. Onko se tämä kevät vai mikä, en tiedä. Ei sen väliä. Mistä kumpuaa tämä jatkuva toisen kaipuu ja tarve katsoa silmiin. Hämmästyttävää, mutta tavallaan huojentavaa. Tahdon jaksaa rakastaa.

Vielä haluan sanoa, hämmästele sinäkin. Eletään pieniä elämän hetkiä nauttien tästä, ei tuonnempana tulevaisuudessa.

–Piipero