Vain me kaksi. Puolisot. Vaimo ja mies.

Näitä arvokkaita hetkiä arjen keskellä. Päästä kahdestaan, olla vaan, vaikka hiljaa vierekkäin. Rakas mieheni mielessään oli suunnitellut. Ja niinhän siinä kävi kun asian julkisti, niin minähän tietysti hämmentämään. On vaikea olla puuttumatta ja antaa toisen ohjata, niin tottunut järjestämään. Opeteltavaa riittää. Onneksi on ymmärtäjä vierellä.

Meidän juttu. Liikunnan ilo. Tekemisen riemu.

Matkan aikana totesin, voisihan aikaa viettää toisinkin. Mies vastasi, niin, kuten syödä popcornia ja istua elokuvissa. Niimpä. Onneksi meidän ei tarvitse. Yhdessä edettiin, vuoroin edessä, vuoroin takana. Sulassa sovussa, kun ei ollut pieniä vaatijoita. Parasta yhteistä aikaa, olemme todenneet, on liikkuminen. Mieli ja olo kevenee konkreettisesti.

”Pyörät ne pyörivät ympäri..”

Hetken verran istuimme tulen äärellä. Saimme lämmintä syötävää. Jutustella. Kuunnella luontoa. Tervehtiä kanssaihmisiä. Levähtää. Hyvä oli jatkaa. Kilometrit kotiin tuntuivat pitkiltä, pienet odottavat silmät mielessä. Paljon ei tarvitse kun muistaa tyytyä vähään.

Onnellinen rakkaistaan <3

–Piipero