Minä odotan jo sitä. Tiedättehän, joulua nimittäin. Marraskuu on päässyt puoliväliin ja ensimmäiset erät laatikoita odottaa pakastettuna. Siis lanttu -ja porkkanalaatikot. Varmuudeksi vain, sillä tähän armaani ihanaan tapaansa sanoisi ”ai, pahvilaatikot” tai muuta yhtä nokkelaa.

Rakastan tätä tunnelmointia ja haluan aloittaa sen ajoissa. Mielestäni joululaulujen kuuntelemisen voi aloittaa syyskuun loppupuolella, tai viimeistään lokakuun puolivälissä. Tätähän ei tietenkään kaikki ymmärrä, mutta itse siitä tykkään. En kuitenkaan tunnusta olevani jouluhysterikko, vaan päinvastoin. Nykyään nautin rauhasta ja seesteisyydestä. Ensimmäistä kertaa sain nuo laatikotkin itse tehtyä. Meillä Mussukka on pitänyt osaltaan huolen tunnelmoinnista. Vähän kun syksyä alkoi olla ilmassa hän pyysi, äiti leivotaan pipareita. Ja muistuttaa myös kynttilöistä, jos äiti ei ole ehtinyt ja muistanut laittaa palamaan. Nehän kuuluvat laittaa palamaan heti herättyä, yksi aamun ensimmäisiä rutiineja.

Tänä vuonna on pohdinnassa vietetäänkö joulua omassa kodissa. Oman kodin rauha, tuttuus ja säännöt toisivat paljon mukavuutta. Säännöllinen unirytmi lapsilla ja näinollen oma rauha iltaisin. Käpertymistä peiton alle joulusuklaata syömään ja kirjaa lukemaan. Kuulostaa ehkä jopa liian täydelliseltä.

Toiseksi, tänä vuonna ajateltiin myös rikkoa rajoja. Aiomme lähestyä, näin kerrostalossa asuvinakin, muutamia naapureita joulutervehdyksellä. Pikkuinen joulutonttu saa hyvän syyn piipahtaa yläkerran ”mummolla ja papalla” kylässä. Hyvää mieltä kaikille, paljon itselleni.

Kynttilät ja joulukoristeet alkavat vähitellen  vallata kotimme. Ainoa harmi on kodin pienuus. Yhdet jouluvalot tuovat riittävästi valoa ja tunnelmaa.  Kaupat olisivat niin pullollaan esim mitä ihanampia paperitähtiä. Mutta hyvähän on säästää tulevillekkin jouluille kaunista.

Jo nyt toivottelen piparintuoksuisia päiviä kaikille

– Piipero