Hankala lapsiko

Ei tottele, kiukuttelee ja sotkee. Siis Lapsi isolla L:llä.

Voisiko tämän aloittaa toisin? Kyllä.

Iloinen, nauravainen ja kiltti. Siis Lapsi isolla L:llä.

Ensimmäinen kuvaus lienee vastaa käsitykseen ”hankalasta” lapsesta. Nykyään onneksi ymmärretään enemmän,  eivätkä nuo ”määritelmät” tee lapsesta automaationa hankalaa. Kaikki kuuluvat elämään, myös aikuisilla ilmenee ko negatiivisia piirteitä. Lapsen tapa käsitellä asioita ja tunteita, jatkuva kasvu ja kehittyminen saavat varmasti aikaan mielen myllerryksiä. Mistäkö asia putkahti otsikoihin?

On hetki elämässä kun taas yritetään opettaa lasta nukahtamaan. Tutti jäi pienemmältä pois. Kivuttomasti kyllä kävi, mutta hetki sängyn vieressä odottaen nukahtamista on pidentynyt. Piehtarointia, höpöttelyä.. Tuhinaa, ähinää. . Eikö vieläkään nuku? Onpa hankala lapsi!

Pysähdyin tämän hetken ajatuksen äärelle. Miksi niin hankala lapsi. Siksi ettei nukahda niin kuin äiti toivoo. Paina päätä tyynyyn ja laita silmiä kiinni. Robotti kai voisi toimia nappia painamalla, mutta vähäiseksi jäisi ilo robotin kanssa.

Selkä on jo kipeänä kyyristelystä. Niskat jumissa. Ei vieläkään. Havahduin mietteistäni. Hetkinen. Ei aikuinenkaan aina saa unta. Joskus pitää nousta uudelleen ylös. Janottaa. Vessahätä. Tai muuten vaan. Miksi vaadin lapselta muuta. Missä on aika silittää kiharaa ja suoraa tukkaa. Antaa lapsen sormien kietoutua oman sormen ympärille. Täydellinen elämän hetki. Nauti ja hengitä. Ihan pian ei nukuteta tätä lasta.

Piipero

Miten se tehdään?

Puhdas ja siisti koti. Kauniisti puetut lapset. Työ. Liikunta. Hyvä arki ruoka. Miten ne kaikki tekevät sen? Tai mikä on se määritelmä hyvästä ja oikeasta?

Ei luonnistu. Kaaos ja epäjärjestys seurana. Lapsilla monetta päivää samat vaatteet. Ainaista makarooniruokaa. Vaan ketä se haittaa, ei ehkä muita mutta minua. Työviikot kuluvat ja aika häviää. Kauniit kesäillat ja vesisateiset päivät. Kiukkuinen ja kärttyinen mieli. Muillako? Ei, mutta minulla.

Vihreä ruoho aidan toisella puolella. Muilla näyttää niin helpolta ja mukavalta. Mitäpä sit toisista oikeasti aina tietää. Haluaahan sitä itsekin näyttää ensin hyvää. Harvoille avata ovia totuuteen.

Elämän kaoottisuuden hyväksymiseen palaaminen. Antaa hetkien tulla ja mennä. Välillä ollaan vahvempia ja välillä heikompia. Aina ei tarvitse jaksaa ja tavoittaa täydellisyyttä. Täydellisyyttä,  sitä mitä ei oikeasti ole. Vain omia mielikuvia.

Tämä kirjoitettuna ylös alkukesästä. Väsyneen työssäkäyvän äidin vuodatusta😂 Täyttä arkea niin nyt vasta palaan.

Piipero

Kesämielellä

Muutama lämpöinen aurinkopäivä. Mitä muuta tarvitaan kesämielen saapumiseen.

Silmiä kirveltävä auringonpaiste saa ilosta hytisemään. Kesä on vihdoin, vihdoin alkamassa. Tämän viikonlopun aikana on lauma lapsia päässyt kesälaitumille. Voi niitä riemun kiljahduksia ja keveitä askelia. Vilpitöntä nauttimista ja iloa.

Meillä taisi myös hupsahtaa kesää päähän. Joutilaina päivinä pyöräiltiin. Kierreltiin lähitienoon autoapajoita. Niin vain ilmestyi meidänkin parkkiruutuun täytettä. Kesän riemua ja vapautta neljällä renkaalla. Tuntui vaan hienolta siirtää ja lastata ruuan painosta notkuvat kestokassit takakonttiin. Ei painanut jaloissa eikä tullut tuskanhiki kotimatkalla. Vaikka hyvää hikeä onkin.

Mikä onkaan hienompaa kun kaartaa kesäiltoina maakunnassa. Etsiä ja löytää. Uutta ja ihmeellistä. Nähdä ja kokea vähän kauempaa ja enemmän metsästä.

Käytiin äsken Mussukan kanssa lenkillä. ”Ei ihan pitkää lenkkiä äiti”. Käytiin vähän pitkä vain. Kesämielellä käytiin pakkasen täydeltä jäätelöä. Istuttiin vieretysten syömässä kumpikin omaamme. Ja nii se lämmitti, aurinko. Muurahaisten touhuja katseltiin. Ei kiirettä, niin mukavaa. Ei lomasta tietoa, mutta silti,

Kesämieltä toivotan,

Piipero