Miten selättää itsesyytökset joutilaisuudesta, kun ei ole pakollista tekemistä? Mitä sitten jos päivässä onkin tyhjiä tunteja. Syyllisyyttä ja hyödyttömyyden tunteita.

Äidin lukujärjestys onneksi täytyy hyvin ilman suunnittelua. Ruokaa, pyllynpesua, ruokaa, päiväunia, ulkoilu, pukemista ja riisumista, niistämistä, leikkiä, tiskiä, pyykkiä.. Päivittäin toistuvaa turvallista rutiinia. Hetkellisesti iskän lukujärjestyksessä on tilaa, mitä ihmettä pitäisi tehdä. Omat tehokkuusajatteluaivoni raksuttavat liian kiivaasti. Tämä aikahan pitäisi käyttää mahdollisimman järkevästi ja laadukkaasti. Hetken ”löysäämisestä” voi hukata kalliita minuutteja, saati tunteja. Eihän vaan voi istua kiikkustuolissa ja seurata kun iskä hoitaa hommat, ehei. Pitää vähintäänkin sännätä pääkolmantenajalkana kirpparikierrokselle tai lenkille tai ruokakauppaan tai jotain muuta.

Tehokkuuden aikakautena tämä on oikeastaan hyvinkin positiivinen ongelma, jos sitä siksi voi kutsua. Eikö lie tylsyys nykyihmiselle vaikeaa siedettävää. Aika pitää täyttää jollain, vähintään näprätä puhelinta ja seikkailla netin loputtomuudessa. Saada yhtä sun toista virikettä. Niinkuin nyt: vasen käsi heiluttaa rattaita ja oikea näpyttää, tehokasta, eikö. Lähinnä jäätymistä muistuttavaa vain tämä hetki.

Väljyys elämässä tekee hyvää. Lohduttelin miestä että jospa nämä olisi nyt vihdoin ”isyysloma”päiviä. Kuopushan täyttää piakkoin vuoden niin ehkä niitä voi jo pitää😁 Itsessäni aikatauluttomuus kotona saa aikaan hulvattonta olemusta. Silloin äiti irroittelee. Saa hepulikohtauksia, kikattaa ja hihittelee. Ja mistä syystä lienee kaikilla muillakin on hyvä mieli. Lapsen suusta, kylläkin aikuiselta kuultua, tulee totuus : ”äiti on ihan sekasi”.

Ylpeästi hyvällä mielellä sekaisin,

–Piipero